Ei oo riemulla rajaa kun on päästänsä vajaa

Kohta selviää miksi tuo otsikko..

Mutta ennen sitä,
Tosiaan perjantaina vietin aikaa aivan parhaassa seurassa päivällä, illalla menin mökille yhden ihanan ja parhaan ihmisen kanssa. Olin todella todella onnellinen kun mun ei tarvinnut kun vaan olla kun toinen teki mulle ruokaa ♥ JEIJJ. Ja oli muuten aivan perkeleen hyvääkin vielä. Harvinaista sillä myös se oli nyt sitten 3. (?) kerta kun olen maistanut hyvää lihaa. Voi siis olla ylpeä kokki jos saa mun maun mukaan maistumaan. Oon nii pirukses nirso. Katsottiin Paranormal activity ja valvottiin ehkä hitusen liian pitkälle.. hups. Noooooh ei siinä mitään nukuttiin taas sikeästi kyllä, tai ainakin mä nukuin paremmin kuin koskaan varmaan pariin vuoteen?

Ja sitten sunnuntaina..
Well fuq.
Mä sittenkin kaatusin mopolla tänä kesänä.


Kaaduin tosiaan sunnuntaina mopolla asfalttiin ja kierisin siinä sitten hiukan mutta eipä mulla muuta tapahtunut kun kädet oli ruhjeilla, ja oikeanpuolen reideltä lähti ensimmäinen kerros ihoa, eli siinä on melkonen kidutus parantumisessa. Varsinkin kun se kirvelee aivan jumalattomasti. Elossa ollaan silti, joten kaikki mussukat ja murut ottakaa iisisti. Kyllä siinä oli kypärä ja kaikki nyt ihan oikeasti tarpeen, tuossa tilanteessa olisin voinut murtaa, saada pahempia haavoja, ehkä jäädä jopa auton allekkin jos sellainen olisi tullut takaa tai pahimmas tapauksessakin käydä vielä pahemmin. Itse en edes aluksi tajunnut kuinka ns paha ruhjeet olivat mutta kyllä sitten se selvisi jälkeenpäin. Enemmän harmittelen sitä että en pääse esim ratsastukseen ja en saa tehdä niin paljon kaikkea.. ja tietysti mopoon tuli jälkijä pari, sehän liukui kivasti pitkin myös ja ei ole enää muuten Derbi vaan Depp.

 Ei tää silti mua hidasta, mä lähen partio leirille tänään saareen, vaikka teenkin sitten kuolemaa, mä mielusti kidun sitten siellä kuin yksin kotona, siellä on sentään kaikki ihanat ihmiset. Sekä mulla on ihanat pienet auttajat jotka varmasti auttaa mua jos tarvitsenkin jotain apua ja yksi vähän ei niin pieni pikkuinen enää joka on valmis varmaan kantamaaan mua vaikka ympäri saaren jos niin olisi.

Jos olet todella todella herkkä älä katso kuvaa alhaalla.

Tosiaan tuossa nyt näkyy päivä sen jälkeen kun olin kaatunut, ei mikään kaunis näky mutta jo paaljon paaljon parempi mitä se oli. Punoituskin oli paljon lievempi. Oli kyllä todella fressi fiilis kaatumisen jälkeen, onneksi sitten yksi ihminen tuli sentään hiukan piristämään.

Ei kai tässä muuta, leirin jälkeen tuleekin sitten seuraava kirjoitus~