Vuodet ne vierii, vaan vielä mieli kaipuussa kierii

Lunta. .__.

MIKS?

MIKS?

Lähen kohta hakee auringon jostain ulkoavaruudesta lähemmäs tätä maapalloo et tääl sulaa lumi, okei millä ja mite? Teen paperi lennokin, sekä teen hienon avaruuskypärän foliopaperista ja houkuttelen auringon porkkanoil  lähemmäs :"D 

Hyvä suunnitelma,eikö vain? kuka lähtee mukaan?

Te:

Minä:

Okei Joo. 

Mä haluan jo kevään ja kesän, en lunta. 

haha, okei nyt te ootte varmaan ihan kauhuissaan kun heti- tässä alussa on joku korea-tumblr-giffi hyökkäys.

Tumblr ♥ Ah, taivas.

Mutta tosiaankin eilen menin isoäitini luo, kävellessäni pihalla aloin yhtäkkiä katsellan ympärilleni ja muistelin kaikkia leikkejä mitä leikkisin sillä pihalla. Edelleen pieni oja oli olemassa, siitä oli niin mahtavaa hyppiä sen yli puolelta toiselle, varsinkin kun se tuntui pienenä olevan niin valtavan iso.

Sekä se kuinka hyppisin siinä läheisessä metsässä ja pyöräilimme niityllä naapurin lapsenlapsen kanssa

Kaikki vanhat pihaleikit tulivat mieleen.

Sisällä yhtäkkiä kiinnitin huomiota siihen että kaikki esineet olivat edelleen samoilla paikoilla. Se oli niin tuttu paikka. Taulut olivat samoilla paikoilla, mikään ei ollut muuttunut. Paitsi siellä ei enää ollut sitä hienoa potkuautoa jolla aijoin pitkin lattioita ;__;
SNIFF.

haha. 

Arvatenkin joku ihmettelee, enkö mä ollut sellanen joka tykkäsi baby borneista ja brarzeistä? Oikeastaan en tykännyt baby borneista silleen ja en koskaan saanut bratzejä niin en ole kaivannut sellaisia, mulla oli pieniä leluautoja, palikoita, leluhevosia, paperia, kyniä ja oma mielikuvitukseni.

Hyvin sillä pärjäs.

Katsoin muuten Muumion eilen.

 

 

 Mua alkoi vain naurattaa kun se muumio huus jotain.Se kuulosti ihan yhen mun tutun pojan kirkumiselta. omfg.

 Pitäisikö tämän elokuvan naurattaa vai pelottaa? :'D

Mua nauratti myös niin paljon tämä kohta.

Miettisin vaikka kuinka kauan mikä Rick O'Connell:in näyttelijä on nimeltään.

Kasvot näyttivät niin tutuilta ja sitten tulikin mieleen nimi.

Brendan Fraser.

Ja tiedättekö mistä mä tunnistin kasvot?

TARZAN~!

hahaha :"D

mutta nyt hieman vaikeampaan asiaan. 

Palataan muutamia vuosia taaksepäin.

Mulla oli kissa, Kimi. Sain sen 3 vuotiaana ja se tietysti kulki mun mukana jatkuvasti ympäri taloa kun roikotin sitä, pikku hiljaa opin pitämään siitä kiinni oikealla tavalla. Se oli mun eka kissa ja mä tosiaankin rakastin sitä. Se oli aina mun 'tukena' tai sillä tavalla kun mulla oli vaikeaa.

Kissallamme oli myös epilepsia mutta siihen olimme saaneet lääkkettä ja kissa voi jo hyvin sen jälkeen pari vuotta ilman mitään kohtauksia.

ja nyt siirrymme 7 vuotta eteenpäin.
(2009)

 Tiistaihin.

7. 4

Se aamu tuntui hyvältä, tuntui silti että jokin oli hieman vinossa mutta silti päivä tuntui hyvältä. Koulusta tultuani huomasin ettei kissaamme ole näkynyt vieläkään aamunjälkeen.  Lähdin etsimään sitä, tiesin sen lempipaikat ja yritin kutsua kissaamme. Ei mitään. Mitään ei näkynyt. Viimeinen lempipaikka jäikin viimeiseksi.

Epilepsian viimeinen kohtaus.

Aivan, surullinen ja mulle varsin tuskallinen muisto on edelleen mun mielessä, voisin sanoa jopa traumana.

Aika korjaa haavat niin sanotaan mutta se voi viedä vuosia, ainakin mulla.

Se ei ole helppoa kun ei edes ehdi sanoa hyvästejä, mutta ehkä näin on parempi.

 Lepäile rauhassa ♥

Niin, noh. Ehkä pitäisi hieman piristyä.

Täytyy alkaa lukea terveystietoa, saksaa ja uskontoa moimoi! (: